Valitse sivu

Pohjoismaisen Valokuvausliiton 1 000 euron stipendi myönnettiin Tornion kameraseura ry:lle. Tornion Kameraseuran Filmikuvaajan vuosi -projekti on jo yli kahden vuoden ajan koonnut yhteen valokuvauksen harrastajia, joita kiinnostavat filmit, kemikaalit, valokuvapaperit ja tietenkin myös käytetyt filmikamerat.

 

Seuran tiloissa oleva pimiö on laitettu uudestaan käyttökuntoon vuosien tauon jälkeen. Analogisen valokuvauksen ystävät kokoontuvat Kameraseuran studiolla joka toinen viikko. Illan aikana käsitellään valokuvausta eri näkökulmista, tutustutaan valokuvakirjoihin, kuunnellaan analogista musiikkia vinyylilevyiltä, kehitetään filmejä, vedostetaan kuvia ja tietenkin maistellaan aina uutta ja erilaista kahvilaatua.

Tornion kameraseura järjestää koulutusta filmikuvaamiseen ja vedostamiseen. NFFF stipendi mahdollistaa pimiötyöskentelyn kulujen kattamisen ja näyttelyn. Filmiryhmä työstää filmikuvanäyttelyn vuoden 2027 aikana. Analogisen valokuvauksen illat toivottavat tervetulleiksi niin vanhoja taitojaan verestävät kuin aivan uudet filmikuvauksesta kiinnostuneet. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, joita filmikuvaus, pimiötyöskentely ja analogisen valokuvauksen yhteisöllisyys kiinnostavat. 

 

Analoginen kuvaus kiinnostaa

Tekoälyn avulla tuotetut kuvat tunkeutuvat kaikkialle, sosiaalisen median alustoilta jopa perinteisten tiedotusvälineiden sivuille. Kun kuvia voidaan tuottaa tekoälyn avulla helposti, vain nappia painamalla, niiden tekemisestä voi kadota jotakin olennaista: tekijän henkilökohtainen panos, käsityön jälki ja valokuvauksen omaleimainen prosessi. 

Niinpä ei ole ihme, että perinteiset analogisen valokuvauksen menetelmät kiinnostavat yhä useampia. Kun kuvataan filmille ja filmi kehitetään valokuvauskemikaalien avulla, syntyy fyysinen negatiivi, jotakin aivan muuta kuin muistikortille tai pilvipalveluun tallennettu tiedosto. Negatiivin voi ottaa käteen tarkasteltavaksi, ja siitä voi vedostaa kuvan paperille. Analoginen valokuvaus tarjoaa myös mahdollisuuden työskennellä ilman tekoälyä ja keskittyä kuvan tekemiseen vaihe vaiheelta.

Valokuvat: Jukka Piiroinen